Niin takapiha vastaa

Kaikki alkoi oikeastaan jo viime kesänä. Tai ehkä se oli alkanut jo aiemmin, niin
kuin asiat monesti alkavat, itävät jossakin piilossa, kunnes ovat valmiita
puhkeamaan, läväyttämään mädän kaikkien silmille. Espanjansiruetanoita oli
näkynyt jo monena kesänä rannan kävelytiellä. Limaisia ja ällöttäviä pötkylöitä piti
väistellä aamuvarhaisella, iltahämärässä ja aina sateen jälkeen. Viime kesänä ne
kuitenkin valtasivat pihan. Ensin etupihalle eksyi yksittäisiä etanoita, sitten
porkkanasatoa ei saatukaan. Etanat söivät tasapuolisesti sekä naatit että itse
porkkanat. Se suututti Tiinaa, mutta viimeinen niitti oli se, että hän liukastui
takapihan pihakiveyksellä etanaan ja löi häntäluunsa kipeästi. Kaksi kertaa,
samana päivänä, melkein samassa kohdassa. Etana oletettavasti oli eri, koska
yhteentörmäyksen jälkeen siitä oli tullut muhennosta.

Tiina googlasi kokonaisen työpäivän, miten etanoista pääsee parhaiten eroon.
Neuvoja ja ohjeita oli yhtä paljon kuin niiden antajia, mutta niiden avulla Tiina loi
sotasuunnitelman. Hän ei halunnut polttaa etanoita sisällä takassa tai keittää niitä
hellalla, joten paras vaihtoehto oli leikata ne keskeltä poikki ja kerätä ruumiit
tiiviiseen roska-astiaan. Viikon ajan Tiina meni ulos aina hämärän tultua, kulki
takapihan ja niityn rajalla, teurasti etanoita puutarhasaksilla. Saksittuaan
limanuljaskat palasiksi Tiina keräsi ruumiinpuolikkaat jäätelörasioihin lasten
vanhalla hiekkalapiolla. Jo ensimmäisenä iltana Tiina huomasi, että strategia
kaipasi hiomista. Kun kaikki etanat oli murhattu, pihalla oli jo niin pimeä, että
Tiinan oli vaikea löytää kuolleita etanoita. Ne tuntuivat myös liikkuvan
henkitoreissaan, vaihtavan paikkaa - tai ehkä lajitoverit söivät ruumiit niin
nopeasti, ettei Tiina ehtinyt mukaan. Joka tapauksessa uusia etanoita näkyi
nurmikolla siinä vaiheessa, kun Tiina olisi jo halunnut siivota jälkensä.
Tiina päätti jakaa nurmikon alueisiin ja edetä systemaattisesti alue kerrallaan.
Jokaisella suuralueella oli muutama pienempi alue, joihin Tiina keräsi etanoita.
Hän tappoi etanat ensin ja kasasi ne sitten, mutta lopulta oli tehokkaampaa
kerätä etanat elävinä kasaan, tappaa kaikki alueen etanat kerralla ja siivota ruumiit
saman tien pois. Näin koko takapihan pystyi käymään läpi melko nopeasti. Kun
jäätelörasioiden pino keittiön kaapissa alkoi aleta, Tiina mietti, että olisi
helpompaa, jos jokaisella alueella olisi suolakurkkuämpäri, johon etanat voisi
kerätä ja sitten sytyttää tuleen. Nopea tappaminen saksilla oli kuitenkin
vähemmän kivuliasta, sanottiin netissä.

Talvi tuli aikaisin ja toi Tiinalle huoahdustauon. Monina päivinä hän unohti etanat
kokonaan, mutta sitten hän hiihti takapihan poikki ladulle ja muisti - tai
kukkatilausta tehdessä mietti, mitkä kukkasipulit haisisivat sellaiselta, että etanat
pysyisivät poissa. Hän päätti, että ensi kesäksi olisi saatava tehokkaampi
torjuntatapa.

Se oli hurja etanakesä. Kaikissa naapureissa kerättiin espanjansiruetanoita ja
lehtikotiloita. Tiina aloitti tappamisen jo keväällä, heti ensimmäisten etanoiden
ilmestyessä teille. Hän ei aikonut antaa yhdenkään etanan lisääntyä hänen
maillaan. Kasvimaan hän ympäröi matalalla lautareunalla, johon hän naulasi
metallinauhaa. Autotallin hyllyllä oli varmuuden vuoksi erilaisia etanasyöttejä ja
etanamyrkkyä, joka houkutteli etanat pois kasvien luota. Sieltä Tiina valitsi
kulloiseenkin tarpeeseensa sopivan aseen. Yksikään etana ei päässyt hänen
kasvimaalleen, ja porkkana- ja perunasato onnistuivat yli odotusten. Tiina oli
onnellinen.

Ulla ei ollut. Hän ei ollut puhunut koko kesänä Tiinan kanssa mistään muusta kuin
puutarhasta, sadosta ja etanoista. Iltaisin ei voitu katsoa Netflixiä, koska Tiina
murhasi ulkona. Yöllä, kun Ulla makasi Tiinan vieressä parisängyssä, hän oli
haistavinaan etanoiden ruumiiden mädän hajun ja kuulevinaan niiden
hätähuudot. Hän olisi nauranut itselleen ja hölmöille ajatuksille, jos ei olisi ollut
niin väsynyt valvomaan ja Tiinaan.

Opiskelukaveri pyysi Ullan ja muun vanhan porukan illalliselle. Paikaksi valikoitui
etanaravintola. Ulla ei uskaltanut kertoa Tiinalle, mihin oli menossa syömään.
Alkupalaksi maisteltiin valkosipulietanoita ja ravintoloitsija kertoi, miten
monipuolinen ravinnonlähde etana oli ja mihin kaikkeen sitä saattoi käyttää. Ulla
yritti työntää mieleen pyrkivää ajatusta kauemmaksi, kokonaan pois, mutta se oli
tullut jäädäkseen.

Seuraavan kerran kun Tiina oli takapihalla tappotalkoissa, Ulla poimi etanoita
toisella puolen taloa. Yöllä, kun Tiina nukkui, Ulla ryöppäsi ne, kiehautti kerta
toisensa jälkeen. Kumihanskat kädessä hän paloitteli etanat sievästi, paistoi
palaset ja pakasti. Kun Tiinalla oli pitkä työpäivä, Ulla leipoi hänelle pitsan, täytti
etanoilla, jätti hellalle odottamaan ja lähti salille. Kun hän palasi kotiin, Tiina kiitti
herkullisesta pitsasta, sanoi, ettei ollutkaan pitkään aikaan syönyt frutti di marea.
Ulla ynähti, hymyili.

Syötyään Tiina lähti taas takapihalle. Kun hän napsautti saksilla ensimmäisen
etanan poikki, oksennus nousi ylös ja ryöppysi etanoiden päälle. Tiina kääntyi
kaksin kerroin, kun hänen mahansa pyörähti ympäri. Yökkäily jatkui pitkään, Tiinan
oli vaikea pysyä pystyssä. Kun maha vihdoin oli rauhoittunut, Tiina näki, kuinka
etanat kerääntyivät oksennuksen päälle ja ympärille, söivät liemessä kelluvia
lihanpaloja. Hän pakeni sisälle.

Ulla katsoi ikkunasta, kun Tiina oksensi. Häntä kadutti, mutta hän ei uskaltanut
tunnustaa. Hän pakeni lenkille. Ulla juoksi rantaa pitkin yhä kauemmas
keskustasta. Hän puikkelehti uusien talojen välistä ja löysi uusia kävelyteitä, joiden
päällyste oli vielä pikimusta. Ulla pysähtyi autiolle uimarannalle. Loppukesän iltaa
viilensi tuuli, joka puhalsi rantaan suuria, pyöreitä aaltoja, jotka rikkoutuivat
laiturin reunaan. Yksinäinen joutsen suki sulkiaan rantahiekassa veden rajassa.
Sitten se lähti sulavasti, suorastaan viehkosti uimaan ulapalle. Ulla hengitti syvään
raikasta ilmaa ja katseli vastapäisen saaren kuusen latvoja, jotka laskeva aurinko
värjäsi kultaisiksi. Kaikki olisi ollut henkeäsalpaavan kaunista, jos häntä ei olisi
hävettänyt näin paljon.

Ulla lähti takaisin kotia kohti. Yhtäkkiä hän huomasi, ettei ollut nähnyt uimarannan
lähellä yhtäkään etanaa. Kävelytiet, jotka kodin lähellä olivat mustanaan etanoita,
olivat täällä tyhjiä. Monet rivitaloasunnoista ja erillistaloista olivat vielä tyhjiä,
odottivat uusia asukkaita. Hehän voisivat muuttaa tänne, Ulla oivalsi. Täällä he
voisivat taas olla onnellisia. Ulla kaivoi puhelimen taskusta, ajatteli saman tien
laittaa Tiinalle viestin ja ehdottaa muuttamista. Ulla liukastui viestiä
kirjoittaessaan. Hän ehti tuntea lenkkitossun pohjan alla jotakin pehmeää ja
lipsuvaa, ja ajatus etanasta ehti aivoihin ennen kuin kaikki pimeni.